Tiukkapipoisuuden vastustaja

Värien käyttö markkinoinnissa

Värien käyttö markkinoinnissa

Ihminen näkee maailman väreissä, toisin kuin monet muut nisäkkäät. Väri on valoa. Jokaista värisävyä vastaa oma valon aallonpituus, joista pisin on punaisella ja lyhin violetilla. Ihminen aistii värin, kun valo heijastuu jostakin värillisestä kohteesta silmän verkkokalvolle.

Väreillä on huomattavasti merkitystä eri tunnetilojen syntymisessä. Toisilla värit vaikuttavat voimakkaammin, toisilla heikommin. Itselläni värit ovat aina aiheuttaneet voimakkaita tunnereaktioita.

Se, millaisena jonkin värin koet, riippuu paljon omista henkilökohtaisista kokemuksistasi ja mieltymyksistäsi. Oletko joskus ajatellut, miksi inhoat jotain tiettyä väriä? Liittyykö väri jollain lailla esimerkiksi hetkeen, jossa koit olosi uhatuksi tai turvattomaksi? 

Väreihin liittyvät mielleyhtymät riippuvat myös siitä, millaisessa kulttuurissa olet kasvanut. Esimerkiksi meillä länsimaissa musta on perinteisesti ollut surun ja kuoleman väri, itäisessä Aasiassa sitä puolestaan edustaa valkoinen.

Ihmiset eivät näe väriä samalla tavalla, vaan näkökyky ja värienerottamiskyky ovat kullakin erilaisia. Myös se, miten kukakin meistä värit mieltää, vaihtelee kovasti. Esimerkiksi se, mikä väri on kenenkin mielestä viininpunainen, munakoison värinen, pinkki, tai lila vaihtelee reilusti. Esimerkiksi väri, joka on minun mielestäni turkoosi, on monien muiden mielestä vihreä.

Värit auttavat meitä tunnistamaan tuotteita ja laatua, ja niiden  merkitykset saattavat jäädä alitajuntaamme tehokkaammin, kuin mitä on ollut tarkoitus.

Aktiivisina väreinä pidetään lämpimiä värejä: oranssia, punaista ja keltaista. Passiivisina väreinä pidetään viileitä värejä kuten sinistä, vihreää ja violettia. Neutraaleina väreinä pidetään ns. epävärejä: harmaita, valkoisia, ja eri beigen sävyjä.

Värit auttavat meitä tunnistamaan tuotteita ja laatua, ja niiden merkitykset saattavat jäädä alitajuntaamme tehokkaammin, kuin mitä on ollut tarkoitus.

Värien viestinnälliset ominaisuudet

Jokaiseen väriin liittyy sekä positiivisia että negatiivisia ominaisuuksia, joita voi hyödyntää markkinoinnin suunnittelussa. Näitä ominaisuuksia hyödynnetään myös esimerkiksi taiteessa, sisustuksessa, vaatteissa ja liikennemerkeissä. 

Valkoinen

Markkinointimateriaaleissa valkoinen väri on käytännössä välttämätön: se tuo designiin ilmavuutta, mikä tekee kokonaisuudesta helpommin hahmotettavan ja näin auttaa viestin perille menoa.

Musta

Mustaa pidetään valkoisen vastakohtana. Myös mielikuvissa mustan ja valkoisen sisältämät arvot ovat yleensä vastakkaiset. Miksi musta liitetään niin usein negatiivisiin asioihin? Vastaus on selvä: ihminen pelkää luonnostaan pimeää ja tuntematonta. Pimeässä (mustassa) ei näe, mitä tuleman pitää.

Äkkiseltään mustaan ehkä liitetään vain negatiivisia ominaisuuksia: suru, pimeys, epätoivo.  Mustalla on myös paljon hyviä ominaisuuksia, minkä vuoksi sen käyttäminen markkinoinnin tehokeinona kannattaa: musta yhdistetään  luksukseen ja arvokkuuteen.  Esimerkiksi monet luksuskosmetiikkamerkit suosivat pakkauksissaan kokomustaa.

Valkoisen lailla useimmissa designeissa musta on välttämätön – jos ei muualla, niin teksteissä. Musta teksti valkoisella tai vaalealla taustalla on helpoin hahmottaa ja lukea, eikä rasita silmää.

Mustaan liitettäviä ominaisuuksia:

Harmaa

Harmaa on väreistä neutaraalein, eikä sitä mielletä oikein minkään väriseksi. Sillä on kuitenkin erittäin tärkeä tehtävä:  harmaa neutraloi kaikki muut värit, ja siihen yhdistettynä mikä hyvänsä muu väri näyttää kirkkaammalta. Arkikielessä harmaalla on usein hieman negatiivinen kaiku. Puhutaan esimerkiksi harmaasta arjesta tai harmaasta taloudesta.

Graafisessa suunnittelussa juuri harmaan neutraaliutta kannattaa hyödyntää! Esimerkiksi nettisivujen footer, eli sivujen alaosassa oleva infoalue, on usein harmaa juuti tästä syystä – harmaana se mielletään neutraaliksi ja täten luotettavaksi.

Harmaaseen liitettäviä ominaisuuksia:

Ruskea

Ruskean merkitys värisymboliikassa on jäänyt melko vähäiseksi. Ruskeaa väriä pidetään luonnonmukaisena, koska se muistuttaa maasta ja se yhdistetään luotettavuuteen sekä kestävyyteen.

Ruskeaan liitettäviä ominaisuuksia:

Punainen

Väreistä  punainen on varmasti se, joka aiheuttaa eniten tunteita puoleen ja toiseen. En ole ikinä kuullut kenenkään sanovan, että punainen olisi värinä ”Ihan kiva” -sitä joko rakastaa tai vihaa. Kirkkaanpunainen on yksi omista suosikkiväreistäni, mutta monet eivät voi sietää sitä ollenkaan.

Punainen väri keltaisen ohella varoittaa vaarasta ja kieltää sekä liikenteessä että luonnossa.  Punaisella on myös vahva poliittinen leima: väri liitetään esimerkiksi työväenluokkaan, kommunismiin ja sosiaalidemokraatteihin.

Punainen on todella näkyvä väri, joka saa ihmiset tekemään nopeita päätöksiä. Tästä syystä monet ovat päätyneet käyttämään punaista esimerkiksi verkkokaupan ostopainikkeissa. Tarkkaile asiaa, kun surffaat netissä  – kuinka monta punaista ”osta tästä”  tai ”ota yhteyttä” painiketta löydät? Aika monta, vai mitä?

Punaiseen liitettäviä ominaisuuksia:

Keltainen

Markkinoinnissa keltaisella on erittäin voimakas halvan leima – keltaista väriä käytetään lähes poikkeuksetta alennusmyyntien yhteydessä. Samoin puhuttaessa keltaisesta lehdistöstä jokainen tietää, ettei kyseessä ole laatujournalismi.

Tutkimuksissa keltaisen ja mustan yhdistelmän on todettu olevan kaikkein voimakkain ja tehokkain väriyhdistelmä. Ei ole mikään sattuma, että iltapäivälehtien lööpit ovat kelta-mustia.
Sanotaan, että keltaisen värin inho kielii heikosta itsetunnosta.

Keltaiseen liitettäviä ominaisuuksia:

Vihreä

Vihreä väri on silmälle helpoin katsoa. Joidenkin lähteiden mukaan vihreä on myös väreistä se, josta ihmissilmä erottaa eniten sävyjä. Vihreällä on myös voimakkaasti rauhoittavia ominaisuuksia. Vaalea vihreä yhdistetään usein luontoon tuoreuteen ja kasvuus, tumma rahaan ja vaurauteen.

Vihreään liitettäviä ominaisuuksia:

Sininen

Sininen yhdistetään usein turvallisuuteen, luotettavuuteen ja vakauteen. Poliisien univormut ovat sinisiä tarkoituksella, samoin esimerkiksi Facebook ja LinkedIn käyttävät sitä logoissaan.

Siniseen liitettäviä ominaisuuksia:

Violetti ja lila

Violettia väriä käytetään markkinoinnissa melko vähän. Se yhdistetään usein ylvääseen kuninkaallisuuteen ja aatelisuuteen, koska aiemmin purppuraväri oli kallista, ja vain eliitillä oli siihen varaa. Violetti sopiikin hyvin luksustuotteisiin ja -palveluihin.

Violettiin liitettäviä ominaisuuksia:

Pinkki ja vaaleanpunainen

Kaikista väreistä pinkki on tänä päivänä voimakkaimmin sukupuolittunut – se mielletään valitettavasti edelleen tyttöjen väriksi. Vaaleanpunaiseen yhdistyy mm. nuoruus, viattomuus. Toisaalta voimakas pinkki voi shokeerata hyökkäävyydellään

Vaaleanpunaiseen liitettäviä ominaisuuksia:

Muista vielä nämä nyrkkisäännöt:

  • Vastavärejä käytetään syystä markkinoinnissa: ne korostavat toisiaan. Lämpimät värit (punainen, keltainen, oranssi) aktivoivat ja viileät (sininen, vihreä, lila) passivoivat
  • Harmaa neutraloi tehokkaasti: harmaaseen yhdistettynä muut värit näyttävät kirkkaamilta.
  • Tummat värit vaikuttavat olevan lähellä ja vaaleat kaukana.
  • Myös värien käytössä vähemmän on usein enemmän. Älä änkeä liian montaa eri väriä samaan designiin!